sunnuntai 30. kesäkuuta 2024
lauantai 29. kesäkuuta 2024
perjantai 28. kesäkuuta 2024
Rallikatsomo
Joskus aikoinaan Jyväskylän Suurajot menivät Pälämän rantaa pitkin. Tuolloin oli moni kuten "kalassa" järvellä. Jos joku tuli kysymään, niin sanottiin vaan että tänään on vain hyvä päivä kalastaa, ei me mitään ralleja tässä (ilmaiseksi) seurata. Vastaus kelpasi, olihan veneestä onget järvessä. Ei ne tutkinut että oliko onkimatoja matkassa.
torstai 27. kesäkuuta 2024
keskiviikko 26. kesäkuuta 2024
Haljalanniemeltä etelään. (snapseed)
Alan käyttämään osaan kuvia Snapseed-sovellusta kuvanmuokkaamiseen. Siis säädän kuvan väri ja valoitusarvoja. Tämä siksi koska kyllähän tämä blogi alkaisi kohta toistamaan itseään sillä samoissa maisemistahan kuvat tulevat. Tämä kuva edustaa just sitä suuntaa, johon tätä kuvablogia voisi ohjata.
Uutena on kuvassa olevassa tunnisteessa kohta (snapseed) jotta kuvasta näkee heti, että sitä on muokattu. (oheinen linkki avaa googlehaun termillä Snapseed)
maanantai 24. kesäkuuta 2024
lauantai 22. kesäkuuta 2024
Oi kesäyö.
Kyllä. Tässä blogissa nyt vähän aikaa tulee vanhoja kuvia putkeen. Tämä siksi, että minulla ON paljon kuvia Pälämästä ja tämän blogin kuvakansiossa oli kaaosta. Järjestelin kuvat uusiksi, poistin osan ja osan muokkasin blogiin menevään muotoon. Eli kokoa pienensin siihen mittaan, ettei se kuva syö googlen tallennustilaani ja aikaleiman lisäsin, koska kuva on otettu.
Uusia kuvia tulee koko ajan lisää ja vanhoja oli aika liuta. Pikkuhiljaa saan kuvat järjestykseen.
perjantai 21. kesäkuuta 2024
torstai 20. kesäkuuta 2024
keskiviikko 19. kesäkuuta 2024
tiistai 18. kesäkuuta 2024
Kesäyö
Heinäkuun lopussa kesäyöt alkavat pimentyä. Mutta toi maisema on oikeaa akkujen latausta. Onko sitten niinkin mahtavilla maisemilla varustetulla järvellä, kuten Pälämällä, ruuhkaa soutelijoista? Ei. Vain yksi moottorivene satunnaisesti käy lokkisaaressa Puukkoisilta päin. Tuolla ei ole pahemmin törmäysriskiä muihin veneisiin, paitsi jos soutaa ihan rannassa.
maanantai 17. kesäkuuta 2024
Uusi soutelukausi aloitettu!
Talvitauko tässä blogissa on siis ohi ja tämä alkaa päivittymään viikottain.
Jälleen pääsee NAUTTIMAAN Pälämän maisemista. Ja luonnosta.
sunnuntai 16. kesäkuuta 2024
lauantai 15. kesäkuuta 2024
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)