lauantai 16. kesäkuuta 2018

Puukkoisten kivisilta


Puukkoistenkoski. Pälämän suurin vedensyöttäjä. Vesi tulee 55 metriä syvästä Isojärvestä, Koekeskisen, Kotakosken, Kotajärven, Ison Savijärven, Alhaisen Savijärven, Kelkäleen ja Jokelanjärven kautta tuohon koskeen. 

Vettä Pälämään tulee myös Alasimesta Virtalanojaa pitkin. Pälämä laskee Kähöjoen,  Hassinkosken, Riihijärven, Kaijanjärven, Pirttijärven, Kapalojärven ja Lehmijärven kautta Päijänteeseen. Josta se siirtyy joko Päijännetunnelia pitkin Helsinkiläisten vesihanoihin tai sitten Suomenlahteen Kymijokea pitkin. 

 


perjantai 8. kesäkuuta 2018

Pälämää taas veneessä


Ensin vene tervataan ja mielummin huhtikuussa, kun on vielä yöpakkasia. Sitten odotetaan kuukausi että terva kuivuu ja imeytyy. Sitten on vesillelaskun aika ja lyhyt matka tervauspaikalta on soudettava laiturille aika nopeasti, sillä vene vuotaa aika lailla tuolloin.

Puuvene pitää upottaa vähäksi aikaa matalaan veteen, jotta talven jälkeen kuivunut puu turpoaisi jälleen tiiviiksi. Ettei vuoda. Pälämäkin pääsee siis veneeseen vuorostaan. 

 


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Saaritauolla


 Välillä on hyvä käydä lokkisaaressa jalottelemassa. Lokkisaareksi sitä saarta ollaan kutsuttu Riihilahden edessä.