maanantai 2. syyskuuta 2024

kesäillan hämyä

 

Tässä blogissa on ollut taukoa, ajatellen että jos innostuisi soutelemaan myös syksyllä - että jos olisi kelejä. Siten sais syyskuvia järveltä. Tämän vuoksi en ole ajastanut merkintöjä etukäteen, jotta mahdollisille syyskuville olisi päivämäärävaraus olemassa. 

tai jotain.. mutta blogi tulee päivittymään syksyn mittaan taas. s

torstai 15. elokuuta 2024

Hiljaa huovaten kohden Jokilahtea


 Kaisloissa kuului olevan sorsia, joten hiljaa huopaamalla eteenpäin. Pälämä saa uutta vettä tuon pikkusalmen kautta, joka siis yhdistää Jokilahden Puukkoistenlahteen. Virtaus on kohtuullinen tuossa kohtaa.

perjantai 9. elokuuta 2024

Tarpeellinen lisävaruste

 

Soudellessa kesäiltaisin, niin kyllä hyttyset löytävät sinut vaikka keskeltä järven selkää. sähköinen kärpäslätkä (maalarinteipillä roiskevesitiiviiksi tiivistetty) - on kätevä olla veneessä mukana. Saa häiriöt pois.

Kun luonto näyttää parhaat puolensa


 

lauantai 3. elokuuta 2024

Maisema katoaa

 

Mäkelänlahdelta se sumu yleensä alkaa valumaan järvelle. Syynä Puukkoistenkoski ja pelto-aukeat sekä maanmuodot. Kyllä se varmaan Puukkoistenlahdenkin kautta tulee, muttei kannata jäädä sille lahdelle sumua odottelemaan. Kotimatkasta tulisi melko harmaa. Kyllähän sitä aina Pälämällä rantaan pääsee  - mutta eri asia mikä ranta se on. Eipä sillä, kyllä itselleni Pälämän rannat tuttuja ovat että pystyis suunnistamaan.

sumu iskee päälle


 

perjantai 2. elokuuta 2024

Sumukuvia pohjoinen ja etelä


 Sumut valtaa Pälämää etelästä ja pohjoisesta. Keskellä järveä vielä selkeää, vaan on suodettava kohden lähintä rantaa. Pian näkyvyys tippuu alle kahteen metriin.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Hei sitten, heinäkuu

 

illat pimenevät ja myöhäisillan soutelut on pikkuhiljaa lopetettava. Kyllähän sitä aina pimeässäkin rantaan pääsee, mutta se on eri asia että mihin rantaan päätyy. Kuvavarasto näyttää kyllä hyvältä, joten tämä blogi kyllä päivittyy aika tiiviisti elokuunkin ajan.


Tuolloin tulossa sumukuvia! 
 
Paljonko oli järven pintaveden lämpötila heinäkuun 2024 lopussa? +23c Maksimi oli +26c Vesimittarin anturi varjossa laiturin alla.

maanantai 29. heinäkuuta 2024

Vene kyntää usvaa

 

Ensi kuussa lisää sumukuvia. Kesän 2024 ilta suotelukausi on päättynyt ja vain kahtena iltana sattui olemaan sumuista. Noina iltona tuli otettua kuvia varastoon. Jokilahti oli aika maaginen paikka. Kuva tulossa tilanteesta ensi kuussa. Suotelukausi kuitenkin jatkuu, ajankohta vain siirtyy aikaisemmaksi. 

Kuva otettu venepuhelimen etukameralla pään yli, tapa jonka vasta tajusin tässä hiljattain. 

Veneessä ei seistä!

Rannan kivistö

 

Joinain vuosina tuolla kivellä on lokin pesä ja se kohta järveä on jätettävä rauhaan, jotta luonto jättäisi sinut rauhaan. Lokit kun puolustavat pesäänsä. Tappurasaaresta on tullut uusi lokkisaari, eli saari jonka lähelle kun soutaa - saa siivekkäät kimppuunsa ja valkoista voi sataa keskellä kesää.

lauantai 27. heinäkuuta 2024

etelätaivaan sävyt

 

Joku sanoisi, että maan varjo näkyy hienosti. 

Eilen oli ukkossade ja illalla tuli järvelle kauniit sumut. kuvia siitä tulossa ensi kuussa. 

torstai 25. heinäkuuta 2024

Pälämä lähellä.

 

puuvene ui kyllä syvällä. Ei ole vielä tapahtunut sellaista, että kala olisi hypännyt veneeseen. Kyllä niitä näkee hyppivän aika paljon, isompiakin molskahduksia olen kuullut. Olisiko Pälämässä jo Päijänteen isoja kaloja? 

Arvajankosken patoa kun ei ole enää.

kaunista

 


keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Varjoja

 

Metsän varjo osuu hyvin Haljalanniemeen saaden kauempana olevan metsän reunan näkymään kuten se muuttuisi tummaksi. Pälämän maisemien ihmeellisyyksiä.

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Kuvakäsitelty iltahetki

 

Kuvanoton äänimaisema? Kurjet huusivat lähellä, peltotyökoneet pauhasivat heinää kaadettiin ja paalattiin. Kolinaa ja kilinää. Kesälauantaisin joskus klo 19 - 20 aikoihin Pälämän äänimaisemaan kuuluu myös jäätelöauton ujellus jolla se pyydystää asiakkaitaan.

Yksi monista iltahetkistä.

 


lauantai 20. heinäkuuta 2024

perjantai 19. heinäkuuta 2024

tiistai 16. heinäkuuta 2024

Punainen etelätaivas


 Kauempana taisi olla suurempi pilvi joten näytti kuten punaisuus olisi lähtenyt Pälämästä. Nätti hetki olla järvellä.

maanantai 15. heinäkuuta 2024

Pälämä aina lähellä


 Puuvene ui syvällä. Muistan lapsena että se oli jännää päästä tuon veneen kyytiin kun se veden pinta oli lähempänä kuin muissa veneissä kun oli. Tietty se oli lähempänä. Tuolloin veneen lastina oli kaksi aikuista ja yksi lapsi. Kuvattu vähän alempaa, kuten lapsi sen maiseman näkisi.

perjantai 12. heinäkuuta 2024

Ilta kun luonto näytti parhaat värinsä

TÄMÄ! Tämä on se palkinto, jota mä haalin sillä - että pidän tuota noin 60 vuotta vanhaa puuvenettä kunnossa. Tervaus kestää parisen tuntia, sen odotus että voi laittaa veneen vesille kestää kuukauden. Sitten on vielä turvotettava venettä, nostettava taas sen venepukki paikoilleen. Suodettava toiselle puolelle järveä.. Ja tämä maisema Puukkoisten lahdelta on se palkinto kun auringonlasku on mitä mahtavin. 



 

torstai 11. heinäkuuta 2024

yksi punainen hetki


 Tässä vaiheessa kun blogiin tuli se 100. postituskin - niin voisin kertoa mitä tässä tulevaisuudessa tulee olemaan. Alussa mä aattelin laittaa kuvat niille päiville kun ne ovat otettu ja kellonajat vastaamaan lähelle kuvan otto aikaa. Mutta en mä aina soutele, sää voi estää sen. 

Sekä se kuvien julkaisujärjestys sai vaan kuva-arkiston paisumaan Joten tässä olen heinäkuun ajan laittanut kuvia päivittäin - viis niiden kuvausajoista. Se saattaa olla parempi tapa ja saa tämän blogin siis elämään myös talvisin. Kuvia nyt tulee varmaan otettua paljon varastoon ja jos vanhoista jo julkaistuista kuvista tekee snapseedilla uuden version niin saa täytettä. 


keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Blogin sadas postitus


 Vielä on maisemia Pälämältä jaettavaksi. 

Lisäsin tähän blogin kuvatagit Rannalta, Kähöjoensuu, Hassinkoski ja syksy. Samalla alan laittamaan tänne myös Pälämän rannalta otettuja kuvia. Myös Jäidenlähtökuvia olen lisäillyt.

Laskevan auringon viime pilkahdus


 

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Iltahetki Riihilahdella


 Sattui olemaan vähän hyttysiä järvellä, joten kiersin kotimatkalla vielä Riihilahden kautta. Jos Pälämän selällä löytyy hyttysparvia, niin Riihilahdelle ei oikein viihti illalla soutaa. Siellä niitä vasta onkin.

torstai 4. heinäkuuta 2024

metsämaisemaa


 Pälämän länsirantaa Mäkelänlahden suulta. Muokauttuna näkee hyvin yksityiskohdat vastarannalta. Käyttämäni puhelinkamera on hyvä, muttei täydellinen niin tosiaan snapseed sovelluksella pystyy hyvin korjaamaan valoitusta.